KIITOKSET KAUDESTA 19 / 20

Melkein kaikki meidän ihanat höpönlöpöt !
Kuva: @ Oma Design

Sarjakausi 2019 / 2020 on ennen aikaisesti paketissa, Salibandyliiton hallituksen päätettyä pysäyttää kaikki Salibandyliiton sarjat perjantaista 13.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia. Myös harjoitukset on peruttu toistaiseksi seuran omalla päätöksellä.

Vaikka sarjakausi ei saanutkaan arvoistaan lopetusta, ehdimme joukkueena onneksi yllättää itsemme ja kaikki muutkin pelaamalla aivan huippukauden. Sarjan päätyttyä olemme 5. sijalla, 12 pisteellä. Voittoja ja tasapelejä tuli sopivassa suhteessä häviöihin nähden (4-4-8), etenkin, kun otetaan huomioon viime kauden jumbosijoitus muutamalla pisteellä.

Pakko oli kaivaa viime kaudenkin sarjataulukko esille ja vähän ihailla kuinka paljon me lopulta parannettiinkaan omaa peliämme viime kaudesta. Nyt ei voi muuta kuin olla ylpeä meidän mahtavasta ja periksiantamattomasta jengistä.

Tässä pientä tilastojen vertailua kausien välillä:
– Maaleja 11 enemmän kuin viime kaudella
– Päästettyjä maaleja 49 vähemmän kuin viime kaudella
– Maaliero parani 60 maalilla

Sarjataulukot kausilta 18/19 ja 19/20 – Aika huikeaa parannusta !

Parasta meidän joukkueessa on, että jokainen saa tasa-arvoisesti peliaikaa ja mahdollisuuden olla juuri oma itsensä. Jokainen meistä tuo oman ainutlaatuisuutensa joukkueeseen, joka on täynnä ilopillereitä, taistelijoita, duracell-pupuja, jukebokseja, vieteri- tai kumiukkoja, akrobaatteja, mustelmien keräilijöitä, maalintekijöitä, kannustajia..
Voitto tai häviö -hallilta lähdetään pois kaveria tsempaten ja hyvässä tiimihengessä joukkueena. Kaikilla meillä on sopivasti pilkettä silmäkulmassa, jotta homma pysyy hauskana. Tärkeintä lienee kaikkien hurtti huumorintaju ja kyky nauraa
– niin itselle kuin sille hupsulle joukkuekaverillekin !😉

Nyt on erikseen myös hehkutettava meidän maailman parasta maalivahti-Inaria. Hän pelasi maalissamme kaikki 16 peliä ja syöksyi tulospalvelun mukaan 268 kertaa pallon eteen, torjuntaprosentilla 84,54. Sarjassamme oli Inarin lisäksi oli vain yksi maalivahti (FB Fantsut), joka pelasi myös kaikki 16 peliä. Näistä kahdesta maalivahdista meidän Inarilla oli parhaimmat torjuntaprosentit. Aika hitsin huikeeta!

Nyt odotetaan innolla tietoa, että saadaan taas treenata yhdessä, ja voidaan pikkuhiljaa suunnata katseet kohti ensi kautta.
On sellainen kutina, että ensi kaudesta tulee vielä huipumpi ! 💪😎

Suuret kiitokset
kaikille ihanille tukijoillemme

Digilaakso , Opti-MikkoSt1 virkkala , Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ,
kannustajillemme ja mukana eläjille ,
sekä meidän mahtaville pelaajille! 🖤🧡

Kiittäen ja kuitaten
– Sopsu ja muut Kakkoset –

SSO:sta Kakkosten tukija

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO toimii 8 kunnassa läntisen Uudenmaan ja Salon seutukunnan alueilla. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 70 000 asiakasomistajalleen. Suur-Seudun Osuuskauppa on alueensa merkittävin vähittäiskaupan yritys. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennemyymälä ja -polttonestekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa, rauta- ja maatalouskaupassa sekä autokaupassa.

SSO lähti mukaan tukemaan joukkueemme toimintaa tarjoten käyttöömme S-ryhmän lahjakortit, joilla tehdä tarpeellisia tarvike-, yms. hankintoja.

Olemme ennättäneet jo pohtia esimmäisiä tarpeellisia investointeja, joita ovat
ensiapulaukun päivitys sekä tavaksi tulleiden pienten, pelien jälkeisten tsempparipalkintojen
hankinta. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea muuta kivaa ja hyödyllistä pääsemme näillä
lahjakorteilla vielä hankkimaan.


Suuri kiitos SSO:lle !

– Terkuin Sopsu ja muut Kakkoset –

Virkkalan St1 Kakkosten sponsoriksi

Tänään kävimme jojo-Jennin kanssa tapaamassa Virkkalan St1:n yrittäjää, Kari Aaltoa. Sydämellinen urheilun ystävä Kari, päätti lähteä tukemaan joukkuettamme heti sponssipyynnön saatuaan. Hän on ensimmäinen hurjapää, joka tukee joukkuettamme ostamalla logonäkyvyyttä peliasuistamme. Olemme tästä erittäin otettuja ja innoissamme!

Lisäksi on aivan mahtava fiilis, kun Karin kanssa keskustellessa kävi selväksi, että olemme yhtä mieltä eräästä Kakkosille hyvinkin tärkeästä asiasta –
Tätä tehdään ilon kautta, eikä hampaat irvessä !

Karin kanssa ideoitiin mukautettu logo, joka painatetaan pelipaidan hihaan.

Virkkalan St1 on ruokapainoitteinen huoltoasema, jonka erikoisuutena ovat leivonnaiset, jotka suuremmaksi osaksi valmistetaan itse. Herkullisten leivonnaisten lisäksi Virkkalan St1:ltä saa maukkaat, päivittäin vaihtuvat lounaat. Kaupanpäällisinä vastaanotat taatusti erittäin lämminhenkistä ja ystävällistä palvelua!

Saatiin Karilta myös kätevät käteisalennuskortit, jotka oikeuttavat muuttuvaan, asemakohtaiseen alennukseen tolppahinnasta, aina ja heti yli 400 St1- ja Shell-asemalla Suomessa. Käteisalennuskortti-asiakkaana pysyt myös ajantasalla lähiasemiesi kampanjapäivistä, jolloin tarjolla on edullisen polttoaineen lisäksi muita rahanarvoisia etuja! Oman käteisalennuskorttisi voit tilata st1:n nettisivuilta näppärästi.

Huomenna suuntaamme Espoon THT Centerille pisteitä saalistamaan, ja käteisalennuskortteja pelaajille jakamaan!

-Terkuin Sopsu, Jenni ja muut Kakkoset-

Opti-Mikko Kakkosten sponsoriksi

Opti-Mikko on luotettava, laadukas ja persoonallinen optikkoliike Virkkalassa. Yrityksen perustaja-omistaja Mikko Wynne-Ellis on optikko, jolta saa taatusti ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua. Liikkeestä löytyy laaja valikoima kehys- ja aurinkolasimalleja kilpailukykyiseen hintaan. Liikkeen tarjoamiin muihin palveluihin kuuluvat passikuvaus, muut valokuvauspalvelut sekä silmälääkäripalvelu.

Opti-Mikko sponssaa meitä tarjoten piilarit niitä tarvitseville pelaajillemme. Tänään jo ensimmäinen onnekas kävi näöntarkastuksessa ja tilaamassa sopivat piilarit itselleen. Mikon asiantuntemus vakuutti allekirjoittaneen jopa testaamaan uutta piilolinssityyppiä!

Näöntarkastuksessa Opti-Mikolla!

Pian ei voi enää selitellä ohilyöntejä sillä, ettei näe ehkä tarpeeksi hyvin… Toivottavasti selitystä ei tarvitse käyttää myöskään huomenna, kun pisteistä taistellaan Espoon THT Centerillä!

-Terkuin Sopsu, Jenni ja muut Kakkoset-

Digilaaksosta tukija Kakkosille

Nyt on aihetta juhlaan, sillä joukkueemme sai mahtavan tukijan Digilaaksosta!

Digilaakso on ”digituloste- ja tarrapalveluihin erikoistunut perheyritys, jonka toimintaperiaate on tarjota asiakkaille nopea, helppo ja edullinen tapa painattaa esimerkiksi yritysesitteitä, vihkoja, käyntikortteja, mainosflyereita, merkintä- ja mainosteippejä. Laadukkuus, nopea valmistus ja edullinen hinta on myös asiakkaan etu.”

Allekirjoitamme joka sanan. Yhteistyö Digilaakson kanssa alkoi vain reilu viikko sitten, Manu-Pekan lupautuessa joukkueen tukijaksi painattamalla joukkueelle esimeriksi tarroja, kortteja, esitteitä tms, ja jo perjantaina saimme hakea ensimmäiset valmiit tarrat! Tarrojen luovutuksesta vastasi Shetlannin lammaskoira Sani, joka toimii Digilaakson laatuvastaavana.

Sani on 9kk ikäinen pojan koltiainen, joka ottaa päiväunet vaikka töitä olisi!

Ensimmäisen erän tarroja laiteltiin jo kovaa vauhtia uusiin juomapulloihin, jotka otetaan lauantain peleissä käyttöön, ja pikkutarrat sopivat mainiosti pullojen lisäksi mailan varteen!

Kahvikupposten äärellä pohdimme mitä hauskuuksia vielä keksimme loppukautta kohden Digilaakson avustuksella…!

Suuret kiitokset jo tässä vaiheessa Manu-Pekalle ja karvakorva-Sanille!

Digilaakson löydät nettisivujen lisäksi Facebooksista!

Sinustako Kakkosille tukija?

Hei!

Olemme Virkkalan Tarmon salibandynaisten II-joukkue. Joukkueemme koostuu 19 pelaajasta, jotka tulevat ympäri Uuttamaata. Pelaamme täydellä sydämellä SSBL:n IV-divisioonaa, emmekä ota peliä kuolemanvakavasti. Keskitymme hyvään tiimihenkeen ja siihen, että jokaisella on joukkueessa taitotasosta riippumatta paikka, jonka kokee omakseen.
Tarjoamme pelaajillemme yhdessä liikkumisen iloa matalalla kynnyksellä.


Nyt etsimme joukkueellemme innostunutta tukijaa. Tukea voi muunmuassa
rahallisesti, esimerkiksi seuraavin tavoin:
– 100e – 200e logo nettisivuille sekä somepäivityksiä
– 300e logo nettisivuille, somepäivityksiä sekä pieni logo peliasuun
– 400e logo nettisivuille, somepäivityksiä sekä keskikokoinen logo peliasuun
– 500e logo nettisivuille, somepäivityksiä sekä iso logo peliasuun

Joukkueemme kuulumisia voit seurata nettisivujen lisäksi instagramissa.

Lisäksi tukea voi tarjota esimerkiksi tarjoamalla myytäviä kotiturnausten buffetteihin (leivoksia, leipätarvikkeita, urheilujuomia, hedelmiä jne.) tai pieniä tuotesponsorointeja esimerkiksi turnauspäivien ”tsempparipalkinnoiksi”.

Ota rohkeasti yhteyttä joukkueenjohtajaamme Jenni Sainioon (jenni.sainio@virkkalantarmo.fi) !

-Terkuin Sopsu sekä muut Kakkoset-

Kakkosten kuulumisia

Hellurei !

Kaksi ensimmäistä turnauspäivää jo takana ja kausi polkaistu käyntiin aivan mahtavilla fiiliksillä. Joukkue koki monia pelaajamuutoksia kesän aikana, monen konkarin ripustaessa Vita-paitansa naulaan (ainakin toistaiseksi). Onneksi ollaan saatu hurjasti uutta verta, ja nyt meitä on jo 19-päinen hullunhauska poppoo kasassa!

Turnauspäiviin ei edelleenkään lähdetä hampaat irvessä ja veren maku suussa, vaan tavoittena on pitää hauskaa kentällä ja sen ulkopuolella – yhdessä. Kehitytään koko ajan joukkueena sekä yksilöinä, ja ollaan aivan intona tästä kaudesta!

Seuraava turnauspäivä onkin Keravalla, lauantaina 9.11. Jos et pääse paikan päälle kannustamaan, kannattaa ottaa tulospalvelu haltuun! Sieltä pääset seuraamaan pelitietoja reaaliajassa. Lisäksi meidän menoa ja meininkiä pääset fiilistelemään instagramissa, josta löytyy myös tarkempaa alkukauden pelipohdintaa.

-Terkuin Sopsu ja muut Kakkoset-

Kiitos kaudesta 2018-2019

Kauden viimeinen turnaus oli molemmilla joukkueilla 13.4. Ykköset pelasivat Tiger Sport Arenalla vastassaan VSS ja HertKi. ViTa-VSS peli sujui VSSn puolustusta murtaessa, tiukan viisikon läpi saatiin kuitenkin 4 osumaa maaliin saakka ja oma pää pidettiin hienosti puhtaana. HertKiä vastaan peli päättyi 7-2 ViTalle ja kotiin viemiseksi saatiin täysien pisteiden lisäksi tavoiteltu, ansaittu ja varmistettu lohkovoitto!

Ottelun ViTa – VSS tehot:

Iida Rask 0+3
Ida Wiberg 2+0
Iina Olin 1+0
Kristiina Tossavainen 1+0
Maj-Lis Westerlund 0+1

Ottelun HertKi – ViTa tehot:

Sini Alen 2+1
Nea Haila 1+1
Kristiina Tossavainen 1+1
Salla Munukka 0+2
Iina Olin 0+2
Pia Korhonen 1+0
Emma Volmari 1+0
Ida Wiberg 1+0

Kakkosten viimeiset pelit pelattiin Kauklahdessa. Sofian kauden viimeinen raportti:
”Huhhuh, kauden vika pelipäivä on nyt taputeltu! Tän päivän motto oli
ilmeisesti ”no pain, no gain” kun jääpussitkin oli loppua kesken, kiitos yhden muljahtaneen nilkan, runnotun nenän, sekä turvonneen silmäkulman. Tapaturmista ja tappioista huolimatta hymy oli onneks herkässä vielä pelipäivän päätteekskin! Suitsutusta ansaitsee kaikki, ja ensimmäinen peli olikin pelillisesti yksi meidän parhaista. Löydettiin hyvä pelitempo, saatiin luotua hienoja maalipaikkoja, ja maalinikkari #19 R. Sainio laittoi Nakun verkot kahdesti heilumaan täysin ansaitusti! Vaikkei tänään(kään) ylletty voittoihin, eikä SBSVn naiset lämmenneet yhden pisteen tasapeliin, pelattiin taas paremmin lopputuloksin kuin kauden ekalla kierroksella. HYVÄ ME !!!”

Ottelun ViTa II – NaKu tehot:

Rebekka Sainio 2+0
Jenni Sainio 1+0

Sarjapelien jälkeen pidettiin ansaittua treenitaukoa, ja pikkuhiljaa aletaan kirmata takaisin kevätlaitumilta taas sorvin ääreen. Tekemistä riittää koko kesäksi ja tarkoitus onkin treenata läpi kesän jotta ykköset pysyvät III-divarilaisten kyydissä heti syksystä.

Kausi 2018-2019 on ollut matka, jossa on ollut ilo olla mukana. Joukkueissa on mahtava määrä rakkautta, huumoria, erilaisia tyyppejä, yhteishenkeä ja yhdessä tekemistä. Kautta alettiin tekemään jo viime kevään alussa, kun päätettiin, että joukkueita tulee olemaan kaudella 2018-2019 kaksi. Matka oli alussa ajoittain haparoivaa ja epävarmaa, mutta yhdessä tehden ja osallistuen saatiin hommat rullaamaan ja ihan mieletön jengi molempiin joukkueisiin ja olen todella ylpeä siitä, että olen saanut olla osana kummankin jengin matkaa.
Ensi kaudella joukkueiden matka jatkuu edelleen yhdessä, mutta ei enää niin tiiviinä yhteistyönä. Tässäkään vaiheessa matkaa ei varmastikaan vältytä haparoinnilta, mutta luotto siihen, että saadaan hommat toimimaan tavalla tai toisella on viime kauden alun kasvukipujen jälkeen luja.

Tässä vaiheessa ViTan salibandynaiset kiittää sponsoreitaan, yhteistyökumppaneitaan, taustajoukkojaan, perheitään ja puolisoitaan tämän kauden mahdollistamisesta, sekä jo muihin puuhiin siirtynyttä Timoa, joka laittoi alulle koko kahden joukkueen perustamisen ja jonka ansiosta ViTan naiset kasvoi yhdellä joukkueella ja monella mielettömän hyvällä tyypillä. Viimeisenä kiitokset tämän kauden määrätietoisesti valmentaneelle Markolle, joka jaksaa vaatia meiltä hiljaisuutta ja keskittymistä myös ensi kaudella.

Kiitos.

-Laura-

post

ViTan salibandynaiset III-divariin!!

Nyt se on varmaa, naisten ykkösjengin sarjanousu III-divariin varmistui!! Nousu varmistettiin 16.3 pelatussa turnauksessa, jonka jälkeen välimatka lohkon kolmanteen kasvoi jo 5 pisteeseen. Karkuun päästiin, mahtavaa!

Sarjanousu ei millään muotoa ollut itsestäänselvyys, sillä 23.2 Hakaniemessä pelatussa turnauksessa peli oli paikoin tahmeaa ja turnauksesta lähti kotiin hämmentynyt ViTa. Ensimmäinen peli EräViikigit Blackia vastaan sujui mukavasti, mutta pelin jälkeen todettiin, että paremminkin olisi voinut mennä. Tasapeli 2-2 oli hyvä tulos nuoria taitavia pelaajia vastaan pelatessa.

ViTa-SBS Botnia ottelu menikin sitten vähän hämmentyneemmissä tunnelmissa. Peli oli nihkeää ja ajoittain hukassa oli pallo, paikka tai pelikaverit. Botnia johti peliä pidemmän aikaa, kunnes viimeisillä minuuteilla saatiin tasoitusosuma tilanteeseen 3-3. Peli pelattiin alta oman tason, mutta tasapelistä otettiin kiitollisena piste kotiin.

Ottelun EräViikingit Black – ViTa tehot:

Ida Wiberg 2+0
Iida Rask 0+2

Ottelun ViTa – SBS Botnia tehot:

Nea Haila 2+0
Laura Skaffari 0+2
Ida Wiberg 1+0
Iida Rask 0+1

Nyt 16.3 siis lähdettiin uudella asenteella, treeneissä nostetun pelitemmon vauhdittamana Keravalle pelaamaan Blackbirds III ja Tiikerit II vastaan. Sairastumisien, lomailujen ja vammojen myötä peleihin lähti normaalia pienempi porukka, mutta eipä tuo menoa hidastanut. Ensimmäinen peli Blackbirdseja vastaan alkoi mukavasti, mutta maalinteko alkoi vasta toisessa erässä. Ensin tehtiin maaleja molemmin puolin tasaisemmin, mutta loppua kohden ViTan kiri kasvoi, ja tulokseksi paukuteltiin 6-2 ViTalle.

Peli Tiikerit II vastaan oli meidän kakkoskentän vahvaa suorittamista alusta loppuun saakka. Kenttä oli tuolla kokoonpanolla ensimmäistä kertaa pelaamassa, kerran treeneissä kokeilleena, mutta näytti että yhdessä olisi pelattu aina. Tilanteita ja paikkoja tuli kattavasti koko jengille, ja joukkueena pelattu peli päättyi hienoon 5-0 voittoon. Mahtava turnaus ja mahtavat fiilikset!

Viimeiseen 13.4 pelattavaan turnaukseen ykkösillä on lopputavoitteena puolustaa lohkon ykkössijaa, sillä vastassa on VSS:n lisäksi kakkosena niskaan hengittävä HertKi.

Ottelun ViTa – Blackbirds III tehot:

Laura Hannula 2+0
Salla Munukka 2+0
Sini Alén 1+1
Kristiina Tossavainen 0+2
Iida Rask 1+0
Sanna Hurme 0+1

Ottelun Tiikerit II – ViTa tehot:

Iida Rask 2+1
Salla Munukka 2+0
Laura Hannula 1+0
Sini Alén 0+1
Paula Huikko 0+1
Sanna Hurme 0+1
Emma Volmari 0+1

Kakksojengillä oli turnaus myös 16.3, mutta Masalassa, jossa vastassa oli Kisla ja EIF. Ihanien kakkosten ihanan Sofian turnauskuulumiset kertoo seuraavaa:

” Tänään puolustettiin urhoollisesti omaa kärkipaikkaamme sarjajumbona. Vaikka pisteet lähti vastustajien matkaan, päästiin onneksi nautiskelemaan maalihumusta, ja juhlittiinkin sekopäisesti jokaista taidokkaasti iskettyä maaliamme!

Ensimmäisen pelin ensimmäinen erä oli meiltä ihan supermahtavaa joukkuepeliä, ja vietiinkin se erä omiin nimiimme (2-1). Maalitilanteita oli ja niitä hyödynnettiin. Listäksi muistettiin rauhoittaa peliä hyökkäysalueella myös pakeille. Tokassa ja kolmannessa erässä vastustaja kiristi tempoa ja meidän liekki sammui, vaikka yritys ei missään vaiheessa loppunutkaan. Peli päättyi Kislalle 2-5.

Toinen peli sujui hyvin, mutta samanlaista liekkiä ei enää saatu aikaiseksi kuin ekassa pelissä ja peli päättyi 6-2 EIFille. Tiimihenki oli kuitenkin koko päivän ajan ihan hitokseen mahtavaa, eikä tsemppausta ja kannustusta puuttunut taaskaan! Hyvillä fiiliksillä katseet kohti kauden viimeistä turnausta!”

Ottelun ViTa II – Kisla tehot:

Jenni Javananien 1+1
Nina Martin 1+0
Rebekka Sainio 0+1

Ottelun EIF – ViTa II tehot:

Elina Marttinen 1+0
Tanja Nuutinen 1+0
Jenni Javanainen 0+1
Rebekka Sainio 0+1

Kakkosien viimeinen turnaus pelataan 13.4, jossa vastaan tulevat NaKu ja SBSV. Sitten onkin ensimmäinen kausi salibandynaisilla kahden joukkueen voimin taputeltuna. Vauhdilla se on mennytkin, ja ilmankos: hyvässä seurassa ja ihanissa fiiliksissä aika menee vauhdilla. Nää tyypit on vaan niin mahtavia <3

-Laura-

ViTan salibandynaisten alkuvuotta

Huhheijjaa, onpa pitkä aika kun on tänne ihanaisten ViTa-naisten kuulumisia päivitelty. Paljon on tapahtunut parissa kuukaudessa, on ollut tammikuisia pikkujouluja, molemmat joukkueet pelanneet jo kaksi turnausta ja onpa joukkueiden taustajoukoissakin tapahtunut muutoksia.

Pikkujoulut tonttuiltiinkin tammikuun alussa keilaten ja syöden hyvin. Pikkujoulutunnelmissa kakkosjengiläiset jakoivat joukkueen sisältä nousseet erityismaininnat.
Inari Olinille valikoitui titteliksi Yllättäjä perusteluina Inarin mahtava kehitys ”vara”maalivahdista varmaksi taistelijaksi maalitolppien välissä.
Duracell-pupun tittelin sai omakseen Annukka Tuomi, joka iloisesti kikatellen juoksee ja juoksee ja juoksee ja juoksee…. ja juoksee.
Vuoden Heittäytyjäksi valikoitui Sofia Nuutinen, joka ennen ensimmäisiä treenejään lupautui jo peleihin, sekä ottanut kakkosten somekanavat näppeihinsä.
Joukkue halusi myös antaa tunnustusta Kapu-tittelillä joukkueen kapteenille Sari Wibergille, joka huolehtii että koko porukan hommat tukee hoidetuksi, valaa joukkueeseen uskoa ja iloista asennetta.

12.1. pääsi ykköset aloittamaan kevätkautensa Nummelanharjun Liikuntahallilla Nummelassa. Siellä vastassa olivat kotijoukkue VSS sekä ESS. VSS lähti selkeällä puolustustaktiikalla peliin ja peli käytiin pääosin VSSn päässä. Peli päättyi 7-0 ViTalle ja samalla pelistä saatuun Minnalle kauden ensimmäinen nollapeli!
Seuraava peli ESS vastaan oltiinkin vähän nukuksissa ja edellisen pelin vastustajan puolustustaktiikkaan tottuneina piti herätellä hieman. Fiilis vaihtopenkillä oli hieman turhautunut ja peli-iloa oli vaikea löytää. Toisella erätauolla Marko löysi tapansa mukaan joukkueelle oikeat sanat, joiden avulla kolmanteen erään lähdettiinkin taas ilolla ja saatiin peli kunnialla pelattua, tuloksena 4-1 ViTalle.

Ottelun VSS – ViTa tehot:

Sanna Hurme 2+2
Pia Korhonen 1+3
Siiri-Viola Puhdaskoski 2+0
Sini Alen 1+1
Maj-Lis Westerlund 1+0

Ottelun ESS – ViTa tehot:

Ida Wiberg 2+0
Siiri-Viola Puhdaskoski 1+0
Kristiina Tossavainen 1+0
Nea Haila 0+1
Paula Huikko 0+1
Iina Olin 0+1

Ykköset pelasivat ensimmäisen tappionsa 2.2. turnauksessa Northern Stars III vastaan Kauklahdessa. Peliin valmistauduttiin pelaamalla samalla viikolla harkkapeli LoSBin b-tyttösiä vastaan tietäen että viikonloppuna on toinen nuori ja osaava jengi vastassa. Northernin tyttöset pelasivat nopeaa ja aggressiivistä peliä ja pitivät meidät parhaansa mukaan kiireisinä. Ottelun edetessä pistettiin kampoihin parhaamme mukaan, välillä mailan kappaleita kentältä keräten, mutta Northern Stars III karkasi maaleillaan yhä pidemmälle ja ottelu päättyi 3-5 Northern Stars III voittoon. Häviö harmittaa toki aina, mutta kun häviö tuli hyvällä pelaamisella taitavampaa joukkuetta vastaan, nostettiin päät ilman vaikeuksia takaisin ylös ja kohdistettiin katseet seuraavaan peliin jossa vastassa oli HD IBK.
Jo ensimmäinen erä tätä peliä sujui mukavasti, mutta seuraavassa erässä nostettiin meno seuraavalle tasolle ja näytettiin että oltiin joukkue isolla J:llä viisikkona pelaten ottelun tulokseksi 2-7 ViTalle. Kärkipaikka lohkon ykkösenä säilyi, ja matka sarjanousua tavoitellen jatkuu taas 23.2 Hakaniemessä, jolloin vastassa on EräViikingit Black ja SBS Botnia.

Ottelun ViTa – Northern Stars III tehot:

Sini Alen 3+0
Nea Haila 0+1
Paula Huikko 0+1
Pia Korhonen 0+1

Ottelun HD IBK – ViTa tehot:

Iida Rask 2+1
Ida Wiberg 2+1
Siiri-Viola Puhdaskoski 2+0
Sini Alen 1+0
Nea Haila 0+1
Paula Huikko 0+1
Pia Korhonen 0+1
Iina Olin 0+1
Maj-Lis Westerlund 0+1

Kakkosillakin on turnaukseia pelattuna tälle vuodella jo kaksi. 19.1. oli kakkosten vuoro pitää kotiturnausta Tennarissa ja aamulla naiset pelasivatkin huikean hienon pelin Rangers II vastaan. Kakkoset taisteli puolustuspäässä koko viisikkona todella hienosti ja saivatpa tuikkastua vielä maalinkin yhdessä monista vastahyökkäyksistä. Peli päättyi 3-1 Rangersille, mutta naiset ansaitusti todella tyytyväisiä peliinsä.
Iltapeleissä kakkosilla oli vastassa Northern Stars II ja odotukset peliin oli korkealla. Joka pallosta taisteltiin, ihan mahtavia paikkoja luotiin kerta toisensa jälkeen, pallo kävi tuskallisen monta kertaa maalin tuntumassa, mutta ei vaan livahtanut maalivahdin taakse millään. Vastustajalla oli onni ja lattiakaadot myötä ja 4 osumaa meidän päähän takasi Northern Stars II:lle 4-1 voiton.

Ottelun ViTa II – Rangers II tehot:

Nina Martin 1+0
Rebekka Sainio 0+1

Ottelun Northern Stars II – ViTa II tehot:

Nina Martin 1+0
Netta Torkkola 0+1

Seuraavan kerran pelikentille pääsi kakkoset 17.2. ja Sofian turnauterkut kuuluivat seuraavasti:
”Mahtava turnauspäivä takana. Ekaa kertaa koko poppoo kasassam ja päästiin nauttimaan pelistä kolmen, täyden kentän voimin! Vaikkei pisteitä tullut kotiinpäin, niin voittajia ollaan silti. Pikkuhiljaa palat loksahtelee paikalleen, peli peliltä parannetaan ja saadaan homma toimimaan niin kuin on tarkoitus. Hyökkäyksissä oli uudenlaista voimaa, saatiin mahtavia maalipaikkoja ja tsemppi ei loppunut missään vaiheessa. Puolustuspelissä pakit pelasivat hienosti yhteen senttereiden kanssa ja saatiin hienoja avauksia puolustajilta hyökkäyksiin. Voisipa jopa väittää, että pelit olisivat voineet päättyä toisellakin tavalla, pienellä hyvällä tuurilla! Missään nimessä ei annettu vastustajalle ilmaisia voittoja.
Rautaisen kovassa iskussa oli Olin joka teki jos jonkinmoisia syöksyjä tolppien välissä. Kilpeläinen ja Ström, jotka pelasivat tänään vasta ekan turnauksensa mustaoransseissa, tarjoilivat upeita syöttöjä hyökkäyksissä. Elämänsä peliä pakin paikalla pelasi Korkiakoski joka taisteli jokaisen saamansa pallon omille. Torkkola teki mahtavia nousuja hyökkäykseen, ennättäen puolustusasemiinsa ennen vastustajan hyökkäyksiä. Mahtavina ja kannustavina valmentajina toimi Länsisaari ja R.Sainio. Tokassa pelissä Marttinen ja Javanainen näyttivät mallia maalinteossa laittaen verkot ansaitusti heilumaan.
Hallissa komeillut tsemppiviestikin oli kuin meille tehty: ”every day is a chance to get better”, ja meille se sopii kuin nenä päähän. Fiilis täysi kymppi ja seuraavia pelejä odotellessa!”

Ottelun ViTa II – HertKi II tehot:

Jenni Javanainen 1+0
Elina Marttinen 1+0
Nina Martin 0+1
Tia Ström 0+1

Lopuksi alussa mainitsemastani muutoksesta joukkueen taustajoukoissa. Päävalmentajamme Timo Patrikainen ilmoitti halustaan vetäytyä sivuun ViTa SB Naisten valmennuksesta. Toinen valmentajistamme Marko Norrby otti vastuun joukkueiden valmennuksesta ja näin ollen matkamme jatkuu. ViTan säbänaiset kiittää Timoa kaikesta valmennuksesta ja kehitystyöstä jonka Timo tähän mennessä ViTan naissalibandyn eteen vuosien varrella on tehnyt. Timo jatkaa vielä seuran sisällä muissa hommissa ja jää seuraamaan naisten joukkueiden taivalta

Kevät tulee, aurinko paistaa ja ensi kautta suunnitellaan jo: ensi viikonlopun ykkösten turnauksen jälkeen on molemmilla jengeillä enää kaksi turnausta jäljellä jonka jälkeen on tämä kausi pelien puoleta taputeltu. Aika menee äkkiä, kun on kivaa ja tämä kausi on mennyt hujauksessa!

-Laura-

Nummelanharjun koululla ykköset riviytymässä VSS-ottelun jälkeen