ViTa Naisten Joulukuu ja mietteitä syyskaudesta

Joulukuussa ViTa SB Naiset pääsivät järjestämään Tennarissa kotiturnauksen 8.12. Ykkösjoukkue sai keskittyä peleihin kakkosjoukkueen hoitaessa järjestelyt. Taas yksi ihan mahtava hyöty isossa porukassa, varsinkin kun on osallistuvaa porukkaa joka hoitaa osuutensa kiitettävästi!

Eka peli ykkösillä HertKiä vastaan siis heti aamulla klo 10, ja nyt oltiinkin hereillä! Kaikilla oli heti aamusta tekemisen meininki ja jokainen pelasi joukkueen jäsenenä tarkkaa ja huolellista peliä. Maalintekemisen aloitti jo 20 sekunnin jälkeen meidän Ida Wiberg, ja siitä eteenpäin muut seurasi esimerkkiä tahkomalla tasaiseen tahtiin maaleja kaksi ensimmäistä erää. Pelin lopulla sai HertKikin osuman, mutta peli päättyi ansaittuun 7-1 voittoon ja mikä mahtavinta oli saada tähän mennessä tärkein voitto kotikentällä.

Toinen peli pelattiin Blackbirds III:ta vastaan klo 19. Blackbirdsit lähti peliin selvästi tiiviillä puolustustaktiikalla ja ajoittain saatiin vähän mietiskellä, että mitenhän saataisiin hyökkäyspäähän raivattua tilaa. Tuomarilinja oli tarkka ja jäähyillä istuskeltiin useampaan otteeseen puolin ja toisin, joten edellisviikon alivoima-ylivoimatreenit tuli enemmän kuin tarpeeseen. Ylivoimalla tehtiinkin maaleja ja alivoimat pelattiin tarkkaan ja hienosti, mutta harmillisesti 2 sekuntia ennen viimeisen jäähyn loppua sai Blackbirdsit taitavan osuman meidän päähän. Peli päättyi 8-1 voittoon ja saatiin päivä hyvillä mielin pulkkaan.

Ottelun ViTa-HertKi tehot:

Ida Wiberg 2+0
Sini Alén 1+1
Iina Olin 1+1
Nea Haila 1+0
Kristiina Tossavainen 1+0
Emma Volmari 1+0
Paula Huikko 0+1
Nea Härkönen 0+1
Siiri-Viola Puhdaskoski 0+1

Ottelun Blackbirds III – ViTa tehot:

Iina Olin 2+1
Ida Wiberg 2+1
Kristiina Tossavainen 2+0
Laura Hannula 1+1
Siiri-Viola Puhdaskoski 1+1
Paula Huikko 0+2
Sanna Hurme 0+1
Nea Härkönen 0+1

Olivatpa kakkosetkin turnauksessa 15.12 Karjaan Påminnessa. Sofian lähettämät kakkosten turnausterkut oli taas ihanaa luettavaa, teksti löytyy myös kakkosnaisten Instagramsivuilta @vitasabanaiset2.

”Mahti turneepäivä takana, huhhuh! Ekassa pelissä kohdattiin sarjakakkonen SBSV, ja vaikka kuinka pistettiin parastamme, vastustajat veivät pisteet kotiinsa loppulukemin 0-9. Tokassa pelissä sarjaykköstä HIFK Teamia vastaan saatiin peli kulkemaan uudella temmolla, kun valmentajavahvistuksemme fiksaili pelipaikkoja ja -kuvioita. Saatiin maalihanatkin taas auki, kun N. Martin maalasi M. Siivosen mahtisyötöstä. Vaikka peli päättyi 2-8 vastustajan hyväksi, kyllä meidänkin kelpasi juhlia hienosti sujunutta peliä ja kaikkien mahtisuorituksia! Erityispelisuitsutukset vielä E. Marttinen ja S. Wiberg, jotka tarvittaessa vaihtoivat lennosta pelipaikkojaan kokenein ottein, tänään pelinumerolla 71 pelannut K. Länsisaari, joka riensi joukkueen apuun kentälle, jotta saatiin tasakentälliset kasaan, sekä I. Olin, joka uskomattomilla torjunnoillaan piti huolen ettei kumpikaan peli päättynyt ainakaan ennenaikaisesti!!”

Ottelun ViTa II – HIFK Team tehot:

Nina Martin 1+0
Mia Siivonen 0+1

Kaiken kaikkiaan syksy on mennyt yhtä upeasti kuin nopeastikin. Ykkösjoukkue etenee tavoitteen mukaan kehittyen, kokoajan uutta oppien ja vanhaa opittua hioten. Kakkosjoukkue on hakenut muotoaan läpi syksyn, mutta alusta saakka joukkue on ollut upea yhdistelmä hulluutta, taistelutahtoa ja ilolla pelaamista. Kakkosjoukkueen peli-iloa on ollut vaikeaa olla huomaamatta, eikä tappiot ole tunnelmaa latistaneet. Eilen pidettiin pientä palaveria jossa summattiin syyskausi ja käännettiin katseet kohti kevättä. Erityismainintana kiitosta syyskaudesta saivat esimerkillisesti pelannut maalivahti Minna Kangas, hiipumatonta taistelutahtoa osoittanut Nea Haila, taitavaa ja varmaa peliä pakkina pelannut Emma Volmari ja viimeisimpänä pistepörssin johdossa oleva, aito joukkuepelaaja Ida Wiberg. Joukkueilta tuli kiitosta valmennukselle hyvistä harjotteista ja positiivisesta lähestymisestä. Ison naislauman kanssa ei aina ole niin helppoa, onneksi kuulemma olimme positiivinen yllätys.

Meillä on ihan huikea porukka kasassa jossa on ollut ilo olla mukana. Joukkueissa on ihania, erilaisia, mahtavia tyyppejä, jotka ovat aidosti mukana tässä hommassa jokainen oman tapansa mukaan. Se kaikki apu ja tuki mitä joukkueiden taustatöissä olen molemmilta joukkueelta saanut on yksi iso esimerkki tästä. Se kertoo, että ollaan joukkue isolla J:llä, se kertoo että tätä tehdään yhdessä ja täysillä. Ollaan ylpeitä meistä, minä ainakin olen!

Ensi kuussa ykkösjengin turnaus jo 12.1 Nummelassa ja sen jälkeen on kakkosten vuoro pelata kotikentillä 19.1 Tennarissa. Nyt lähdetään pikkuhiljaa himmailemaan Joulun tunnelmiin, toivottavasti vähän välipäivillä höntsäillen ja kevätkausi on hyvä aloittaa tiptap-tunnelmissa joukkueiden yhteisillä pikkuisilla jälkijouluilla loppiaisviikonloppuna. ViTan Salibandynaiset kiittää sponsoreita ja taustajoukkojaan tästä syksystä.

Ihanaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta!

Toivottaa Laura ja ViTan SB Naiset